sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Addicted

Minä addiktoiduin yhteen malliin ja tein sen kolmesti perätysten. Ensimmäisen aiemmin esitellyn tein itselleni, kaksi seuraavaa toiveväreissä äitienpäivälahjoiksi.
 
Malli: Sweet Tantalate (ilmaisohje Knittysta).
Lanka: Knit Picks Shadow, väri Hot rod heather (pun.)/Ornaghi Filati Merino Oro (vihreä). Lanka molemmissa kaksinkertaisena.
Menekki: 94 g punaiseen, 55 g vihreään.
Puikot: 3,5 mm.
 

 Huomattavasti vähemmän meni ohuempaa Merino Oroa, jota neuloin nyt ensimmäisen kerran. Kaksinkertaisena neulominen oli etenkin vihreällä langalla haastavaa, koska helposti silmukka tuli otettua vain toisesta lenkistä ja pingottaessa huomasin useita reiän näköisiä kohtia sileässä neuleessa, kun toinen lanka oli jäänyt ottamatta. Shadowta oli kivampi neuloa ja tuo punainen väri oli aivan täydellinen.
 

 Tämä malli on kiva neulottava lopun virkkauspäättelyä lukuunottamatta, voin suositella!
 

 
Molemmat langat olivat marinoituneet pitkän tovin, joten oli mukava saada ne tositoimiin laatikon pohjalta. Merino Oron keriminen oli aivan järkyttävää puuhaa. Kun irrotin vyyhdin vyötteestä, se oli paikoin ihan sekaisin ja jouduin leikkaamaan siitä osan pois, ei hyvä.
 
 
Ehkä pingotus ei reunuksen suhteen ollut ihan täydellinen....

4 kommenttia:

Kiva, kun kävit kommentoimassa! :)