lauantai 28. joulukuuta 2013

Pajunoksia


Kun Alana Dakosin Botanical Knits ilmestyi, tämä oli se ensimmäinen malli, joka kiinnitti huomioni. Siitä huolimatta ensimmäiset kaksi tästä kirjasta tekemääni mallia olivat Entangled Vines ja Pressed Leaves. Äidilleni lupasin syksyllä tehdä tämän takin joululahjaksi. Väriä mietittiin kauan. Vaihtoehdot olivat poltettu oranssi, ruskea tai keltainen. Tilasinkin alkuun TitiTyystä värikarttoja tutkailtuani lankaa sävyssä Tangerine, mutta järkytys oli suuri, kun kirjeestä pöllähti lähinnä klementiinin värisiä vyyhtejä. Ne vaihdettiin sitten lopulta väriin Straw, joka olikin ihan nappivalinta. Äiti pääsi paikan päälle värejä ihmettelemään, kyllä kuvat loppujen lopuksi vääristävät värejä aikalailla.  
 
Malli: Twigs and Willows.
Lanka: Cascade 220 Heathers, Straw.
Menekki: 439 g.
Puikot: 4,5 mm.
 
 
Tästä tuli kyllä juuri niin ihana kuin toivoinkin. Sen verran muokkasin ohjetta, että neuloin alavartalon yhtenä kappaleena kainaloihin asti, samoin hihat pyörönä. Sauman ompelua jäi hihansuiden verran ja suurella ylpeydellä totean tehneeni sen itse. Hiukan googlailin eri vaihtoehtoja ja ompelin ja purin joitakin kertoja, mutta lopulta onnistui riittävän siististi. Jee! En vaan millään halunnut antaa takkia lahjaksi kappaleina, enkä halunnut äidin näkevän sitä ennen kuin valmiina. Tuo etumuksen kuvio on todella kaunis. Napit ovat kesäkuiselta Karnaluksin reissulta.
 

Lisäsin myös pituutta vartaloon joitakin senttejä, mutta on se edelleen meikäläiselle liian lyhyt, äidille parempi, kun on minua pienempi ja lyhyempi.
 
 
Väri oli jotenkin aika ihana, samoin lanka. Cascade 220 on villaisuudestaan huolimatta todella pehmeää ja miellyttävää eikä kutia. Ainoa ongelma on, ettei se kestä konepesua.
 
 

 

6 kommenttia:

  1. Ihan huikean kaunis neuletakki! Upeat nuo pajunoksat!

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana malli ja toi värikin on kaunis!!

    Täti Jkl tykkää

    VastaaPoista
  3. I translated all your speech via Google, and I understood that that was such a nice present for your Mum! she must be so happy with it! Cascade heather is a beautiful wool, that turns every sweater comfy and soft. This pattern is gorgeous, you might knit again for yourself won't you?

    VastaaPoista
  4. Yes, this cardigan was what she wanted and she picked the color herself. Thanks! Cascade 220 is fine yarn, I think so too. Maybe I´ll knit this for me someday, who knows. :-)

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit kommentoimassa! :)