perjantai 30. kesäkuuta 2006

Kesäkuun viimeinen


Olen seurannut eri blogeissa Mollyn hiuspantojen syntymistä ja halusin itsekin tehdä sellaisen. Itse asiassa olin joskus kauan sitten printannut IK:n sivuilta ohjeen, joka piti joskus tehdä, ja jotenkin muistelinkin, ettei se ollut ihan Mollyn pannan näköinen. Tällainen syntyi siis eilen:



Malli: Interwieve Knitsin sivuilta hiuspanta. (En ole varma, toimiiko linkki, koska se on subscriber-only-puolella)


Lanka: Garnstudion Silke-Tweed, jota jäi yli tästä huivista syksyllä. 3,5 mm puikot. Lankaa meni tosi vähän, eli 12 g.


Tein tämän täysin ohjeen mukaan, ja opettelin jopa provisional castingin (silmukoiden luontitekniikka), että sain tehtyä ohjeen mukaan. Onneksi netistä löytyi ihan opetusvideo, joten oli helppo oppia. Täältä löytyy varmaan opasvideo useimmista eri luomistyyleistä. Ohjeesta poikkesin ainoastaan siinä, että tein yhdessä kohtaa mallineuletta neljän kerran sijaan kolme, koska minulla oli ohjetta paksumpi lanka ja puikot. Ihan kiva malli. Mollyn hiuspantaakin voisi kokeilla. Kuvassa hiuspanta on pingottamatta, ehkä hiukan silitän vielä, tai sitten en. ;-)



 

torstai 29. kesäkuuta 2006

Walk like Jay


Nämä sukat aloitin loman alussa perjantaina ja viimeistelin eilen illalla.



Malli: Magknitsin Jaywalker by Grumperina. Aika paljon kyllä tuli sooloiltua tehdessä. Silmukoita loin alkuun 60, joilla neuloin jousteen. Aloitin toisen sukan mallineuletta myös tuolla silmukkamäärällä, mutta tuli liian tiukkaa. Resori ei kuitenkaan ollut tiukkaa, joten lisäsin vasta mallineuleen kohdalla joka puikolle 2 s, jolloin välisilmukoiden määrä oli 6 s. Kantalapun sijaan tein tiimalasit ja kärkikavennukset tein kuten aina, eli en silmukoinut. En tykännyt niistä yksistä ( Hederat ), joihin tein pään silmukoimalla. Minusta "normaali" kavennus istuu jalkaan paremmin.


Lanka: Opalin Rodeo Cotton, väri 1174. Puikot 2,5 mm. Lankaa meni näihin 71 g.


Värit näkyvät ihan liian hailuina tuossa, ovat luonnossa värikkäämmät. Mukavat ovat jalassa, nämä ovat elämäni ensimmäiset itsetehdyt puuvilla(sekoite)sukat. No, onhan näissä villaakin. Eli olen ihan tyytyväinen, vaikka ovatkin hiukan "lörpöt" minun makuuni. Bambupuikoista yksi taisi jäädä Keski-Suomeen, missä olimme Mummuani tervehtimässä. Onneksi oli katkeamisuhan takia metalliset kakspuolet mukana, niin saattoi neuloa kotimatkallakin.

keskiviikko 28. kesäkuuta 2006

Vihertää(kö?)


Aika tuntuu kuluvan nopeasti, toivottavasti nyt loman alettua se hiukan hidastaa kulkuaan. Eräs loman ensimmäisenä päivänä aloitettu neulomus valmistui minuutti sitten, mutta siitä kuvia huomenna. Samoin pojan palmikkopusero valmistui tänään. Se olisi valmistunut jo eilen, ellei lanka olisi loppunut 2 cm ennen kauluksen reunaa. Mur, taas yksi jämälankakerä. Onneksi paikallisessa sentään oli vielä samaa värjäyserää.


Posti toimitti minulle loman kunniaksi ale(sale)lankoja lempikaupastani.



Eli GetKnittedistä saapui Rowanin Wool Cottonia tuollaisena vihreänä, joka onneksi oli sitä "oikeaa" vihreää. Väri on nimeltään Laurel. Näistä olisi tarkoitus kutoutua tuo kuvassa näkyvä Debbie Blissin suunnittelema Pam, Rowan nro 30:ssä on ohje. Novitalla oli joskus ihana Kuura-niminen lanka, jossa oli puuvillaa ja villaa samassa suhteessa ja se oli ihana lanka. Muistaako kukaan muu Kuuraa? Neuloin siitä miehelleni kauan sitten palmikkopoolon, joka on käytössä edelleen. Siksi uskallan toivoa tältäkin langalta paljon.



Alekorista otin kokeeksi myös Rowanin Yorkshire Tweed DK:ta kahdessa värissä kuvassa näkyviä Sarah Dallasin kirjassa olevia tossuja varten. Värit ovat Slosh ja Gust. Kuvan väri on toki kivampi, mutta värejä oli jäljellä hyvin vähän, joten otin nämä.


Näiden lisäksi hamstrasin vielä Novitaakin. Citymarketissa oli myös osa langoista alennuksessa, joten nöyrryin viimein lehmuksenväristen Woolien edessä ja ostin sitä puserollisen. Lisäksi otin yhden samanvärisen Nalle-kerän kenties saunasukkia varten. Wool maksoi 1,69 €/kerä ja Nalle 3,19 €/kerä, jos jotakuta kiinnostaa. Lehmuksenväriset Samokset jäivät sentään hyllyyn...

sunnuntai 18. kesäkuuta 2006

Kännykkä pukeutuu kesäkuosiin


Kesän tullen huovutettu kännykkäpussi tuntui liian raskaalta ja talviselta, joten kännykkä sai uuden kesäasun (ja minä vaihtelua luonnonvalkoiseen värimaailmaan).



Malli: Oma, tosin eipä tällainen mitään mestarin taitoja vaadi. Saatan laittaa ohjeen tuonne ohjesivulle silti, vaikka se onkin vaatimaton. Eteen laitettuun taskuun oli tarkoitus pakata avaimet ja yläpuolella olevilla virkatuilla naruilla sitoa ne kiinni, mutta avaimet-pahukset ovat isommat, joten taskulle täytyy keksiä muuta käyttöä. Mur. Remmiä varten virkkasin kolme ketjusilmukkaketjua pussin reunasta ja letitin ne.


EDIT: Ohje löytyy marginaalista.


Lanka: Almedahls Sorbetto, joita jäi aikoinaan jämiä äitini raitapaidasta. Oranssia ja pinkkiä jäi vieläkin. Kivat värit tuossa langassa on.



Poika kyseli, mitä teen ja kuullessaan alkoi mutista, että kyllä minunkin kännykkä tarvitsee jonkun kesäpussin, joten täytynee "urakoida" vielä toinen. Pistänkin pojan itse virkkaamaan nuo hihnan osat, niin pääsen vähemmällä. Virkatessani juuri mietin, mahdanko virkata edes oikealla tavalla, kun en sitä oikein hallitse...

perjantai 16. kesäkuuta 2006

Elonmerkki


Kuvaton postaus, eli heippa! :-)


Välillä ihmettelen itsekin, tapahtuuko täällä mitään, mutta tapahtuuhan täällä. Olen vaan viime aikojen vastaisesti alkanut enemmän keskittyä yhden työn valmiiksi saattamiseen kerrallaan. Tylsää. Äsken sain valmiiksi poikani palmikkopuseron etukappaleen ja aloitin hihan. Pyrin saamaan tuon puseron valmiiksi mahdollisimman nopeasti, että ehtii vielä käyttöön ennen kuin kesä loppuu. Kaikenlaista olisi kiva aloittaa sen jälkeen, tai sitten vaan tehdä pojan toinen pusero syksyä varten valmiiksi tai Trellis valmiiksi tai yksi kolmas keskeneräinen.


Tällä hetkellä olen ihan uuvuksissa töistä ja istun vaan sohvalla haikailemassa lankoja, siis ihan vaan noita omia, jotka näkyvät tähän hyllystä. Mielessään sitä kutoo kaikenlaista, mutta tosimaailmassa ei ehdi. Kiva kuitenkin, kun on mahdollisuuksia, ihania lankoja ja unelmia. :-)

sunnuntai 11. kesäkuuta 2006

Kymmenen päivää meni


Tulipas pitkä päivitysväli. Ei toisaalta ole ollut juuri mitään ihmeellistä päivitettävää. Yhtään lankaa en ole ostanut. Neulonut olen kuitenkin tällaista kesäistä lahjatyötä, joka meni veljenvaimolle tänään syntymäpäivälahjaksi.



Malli: 44 s 3 mm bambuilla, kärjestä ylös tiimalasein. Tämä olkoot jatkossa KYT-malli. :-)


Sukka: Regia 6 fach, väri passion. Sukkiin meni tarkoituksella 2 kerää, eli neuloin niin pitkään kuin kerä riitti. Sukista tuli pohjepituiset. Melko hyvin sain raidat kohdalleen, mutta jouduin kyllä pätkimään toista kerää ja ylhäältä puuttuu toisesta yksi raita. Sukan raportti oli aika pitkä, eli koko kärkiosa, kantapäästä alkaa uusi raportti.


Nyt tekisi kovasti mieli tehdä samanlaiset itselleni samasta langasta, jota minulla on Nordic-värissä, mikä oli yksi ensimmäisiä nettishoppailuitani, ihana väri. Muutunkohan kohta sukkatehtaaksi...


KIP-päivä meni ohi minulta, kun olin töissä, enkä voi siellä kutoa. Oman osuuteni suoritin pihalla lasten pyöräilyä katsellen, mutta yleisönä oli ainoastaan yksi pihalla käynyt lehdenjakaja, heh.


Poikani palmikkopuseron takakappale on valmis ja etukappale n. 15 cm korkea. Filati-lehti odottelee lukemistaan tuossa...

torstai 1. kesäkuuta 2006

Kesäkuun ensimmäinen


Tulihan taas aloitettua uusi työ, ikäänkuin vanhoja aloitettuja ei olisi riittävästi. Ajattelin kuitenkin olla "kausineuloja" eli neuloa vuodenajan huomioon ottaen nyt juttuja, joille on käyttöä kesällä ja siirtää aiemmin aloitettuja talvisempia neulomuksia syksymmälle. Niinpä, kun paikalliseen oli tullut lisää Sandnes Mandarin Classicia, ts. riittävästi luonnonvalkoista, kävin hakemassa langat viime Modassa olleeseen kivaan palmikkoneuleeseen.



Tässä tähän asti syntynyt alku. Aion tehdä tuon vetoketjullisen version, joka näkyy kuvassa beigenä. Mandarin Classic on uusi tuttavuus ja pidän siitä kovasti. Se on todella tukevan ja kuosissaan pysyvän oloista. Teen isointa kokoa, niin ne lapset kasvavat. Tekeillä on pojalleni toinenkin syksyisempi neule, siitä lisää joskus myöhemmin. :-)


Lopuksi vielä tänään saapunut tilaukseni GetKnittedistä, joka on ylivoimainen nettilankakauppasuosikkini. Jälleen kerran tilaus saapui suunnilleen parissa päivässä ja palvelu pelasi. Aiemmin haikailemiani Lornan lankoja värissä Gold Hill en saanut, mutta minulle ilmoitettiin siitä ja vaihdoin väriksi Veran, jota olin myös katsonut sillä silmällä. Vera on todella kauniin väristä ainakin vyyhdillä. Tilasin myös kahta Opalin sukkalankaa alesta ja Noron labeleita. Lisäksi tilasin yhdet laukun kahvat, jotka unohtuivat kuvasta. Tuikut olivat joku toukokuun kampanjajuttu, ilmaiset siis. (Ja tuoksuvat, yök...)


Lisää sukkia tiedossa siis. En ole juuri Opalista mitään neulonutkaan vielä, vaikka ennestään onkin kaksi Opal Uni-kerää olemassa. Monet kuitenkin kehuvat näitä kovasti. Sinisävyinen on silkkivillaa ja kirjavampi Rodeo Cottonia.