perjantai 27. heinäkuuta 2018

Tour-de-Sock 2018 etapit 1 ja 2

Tour-de-Sock-sukkakilpailuun osallistun jälleen kerran. Hiukan on tullut jo järki mukaan, eli neuloin kyllä nämä kaksi ekaa sukkaparia suhteellisen nopeasti ja yhtä mittaa, mutten kuitenkaan ihan niin hampaat irvessä kuin aiempina kesinä. Nämä kaksi ekaa etappia osuivat lomaan ja aikataulujen kannalta hyviin saumoihin. Seuraavien etappien aikana olenkin jo töissä.

Ensimmäisellä etapilla oli odotetusti nopeusneulontaa, eli suht helppo malli ilman erityisiä kommervenkkeja.

Malli: Plan A by Adrienne Fong.
Lanka: Schoppel-Wolle Zauberball, värissä Bunte gasse.
Menekki: 64 g.
Puikot: 2,5 mm.


Kantapää oli erilainen sentään. Riverbed-kantapää oli ihan hauskaa vaihtelua. Muuten oli jotenkin takkuista näitä tehdä. Lanka tahmasi, kun se on tuollaista pörheää, ja mallineule oli aika tylsä. Sijoituin 25. sijalle, mistä olin tyytyväinen sinänsä. Tarkoitus oli aluksi neuloa aamuyöhön, mutta kädet tekivät tenän, ja nukuin yön välissä. 


Väritys sukissa on kyllä raikas ja kiva, joskin raportti niin pitkä, ettei saa samanlaisia. En tosin juuri yrittänytkään, kuten kuvasta näkee. 😉

Toisella etapilla neulottiin myös perussukkaa. Yleensä mielestäni toinen etappi on ollut haastavampi, mutta tämäkin etappi oli nopeusetappi. 

Malli: Odensjön Socks by Suzanne Sjögren. 
Lanka: Väinämöinen värissä Selja.
Menekki: 68 g.
Puikot: 2,5 mm. 


Näistä pidin kyllä jo enemmän. Palmikot ovat aina jees mun mielestä. Sukkien neulominen oli miellyttävää. Hassua oli, että näissä oli kaksi kantapäävaihtoehtoa, joista toinen oli sama kuin edellisissä. Treenasin sitten sitä lisää. 



Tällä etapilla olin 33. sijalla. 

Neulomista on hiukan hankaloittanut myös meille heinäkuussa muuttanut uusi perheen jäsen Milo. 


Hirmuvihainen ei kyllä voi olla. ❤

Tytön paras ystävä ja jämälankasukat

Keväällä vilahteli instagramissa tällaisia huiveja tekovaiheissaan, mikä innosti minutkin ostamaan ohjeen. Aloin tehdä huivia varastosta löytyvistä langoista. Tällainen siitä tuli.

 Malli: A girl´s best friend by Isabell Kraemer, maksullinen ohje Raveryssa.
Langat: Väinämöinen värissä ruusu, 69 g. Handun kashmirsukkis, punainen, 48 g. Holst garnin Highland värissä Charcoal 96 g. 
Puikot: 3,5 mm. 


Ihan satavarma en näistä värivalinnoistani ole, mutta kiva tätä oli neuloa. Alkuperäisessä on niin ihana väritys, mutta sellaisia ei laatikoista löytynyt, joten näillä mentiin. Ehkä valkoinen pitsiosuus olisi ollut parempi. 


Livenä värit näyttävät kyllä kauniimmilta. Ehkä tämä pääsee käyttöön. Voisin tehdä toistekin, mutta hiukan harmonisemmista väreistä. Ai niin, tässä olisi kuulunut olla tupsuja reunassa. Ne jätin nyt kyllä pois. 


Lisäksi tein tekemisen puutteessa jämälankasukat, joihin kulutin kaikenlaisia pikkujämiä, tarkemmat tiedot löytyvät Ravelrysta. Nämä sain jo lykättyä eteenpäin. 


Itseäni ilahduttaa aina kovasti nöttösten kuluttaminen, kuten on usein tullut mainittuakin. Saa samalla siistittyä lankavarastoa. 

Envy -sukat

Blogin pitäminen on taas unohtunut ja olen alkanut miettiä lopettamista suosiolla. Katsotaan, pääseekö tässä vielä vauhtiin, vai ei. Toukokuulta asti on neuleita esittelemättä. Mitään järjetöntä määrää ei ole valmistunutkaan, mutta kolmet sukat ja yksi huivi sentään.

Malli: Envy kirjasta Näyttävimmät villasukat.
Lanka: Schoppel-Wolle Edition 3.0, väri Taupunkt.
Menekki: 82 g.
Puikot: 3 mm. 

Tykkäsin kovasti mallista ja langasta ja niiden yhdistelmästä. Sukkamalli halusikin sukat itselleen. Lanka ei välttämättä sukissa kovin hyvin kestä, mutta väritys on kyllä kaunis. Omassa kirjassani oli kaaviossa C virhe, josta ilmoitin tekijälle. Virhe oli tiedossa, mutta esim. Ravelrysta errataa ei löytynyt. 


lauantai 12. toukokuuta 2018

Thriambus ja kuhmuratossut

Huhtikuun alussa piti jotain saada nopeasti puikoille, joten aloitin sukat, mitäpä muuta.

Malli: Thriambus, ilmaisohje Knittyssä.
Lanka: Hedgehog Fibres Sock, väri Oracle.
Menekki: 52 g.
Puikot: 2,5 mm.

Knittyssa olin hiljattain huomannut uuden kivan ohjeen, jota sitten lähdin toteuttamaan. Ohje oli ihan ok. Mallineule ei ehkä lopulta ollut mikään kauhean kiinnostava tai ihmeellinen. Varsista tuli todella lyhyet ohjeen mukaisesti tehtynä. Olisi toki ollut helppoa niitä pidentää, mutten jaksanut. =)


Sekavan langan vuoksi kuviosta on tietysti myös vaikea saada selvää. Lanka oli mukavaa neulottavaa, väritys ehkä vyyhdillä kivampi kuin neulottuna.


Eipä mulla näistä muuta. 

Kummipojalle tein huovutetut tossut. Tältä ne näyttivät ennen pesua:

Malli: Huopatossut, ilmaisohje Ullassa.
Lanka: Drops Eskimo.
Puikot: 8 mm. 
Menekki 274 g.

Toiveena oli vihreä-keltaraidalliset tossut. No Eskimossa ei ollut lainkaan keltaista, joten valitsin tilalle harmaan. Järkevintä olisi ehkä ollut tehdä yksiväriset, koska harmaa huopui selvästi vihreää huonommin ja tulos on nyt sitten aika epätyydyttävä ja kuhmurainen. Käytössäni on myös pesukone, jolla en ole aiemmin huovuttanut. Pesin nämä kerran täysmittaisella 40 asteen ohjelmalla farkkujen kanssa ja kaksi kertaa pikaohjelmalla 40 asteessa. 


Kuvassa ne ovat edukseen. Uskokaa pois. Toivottavasti kelpaavat saajalleen, koska juuri nyt ei huvita aloittaa hommaa uudelleen etenkin, kun lopputuloksesta ei voi olla varma. 

maanantai 9. huhtikuuta 2018

Hyvää uutta vuotta 2018!

Hah hah, ensimmäinen postaus tänä vuonna, joten hyvää uutta vuotta vaan kaikille! Nyt saattaa tahti hiukan parantua, kun opiskeluprojekti on lähes saatettu päätökseensä. Toivon jatkossa ehtiväni  lukea teidän muidenkin blogeja, nyt on varmasti 3-4 kk:n ajalta kaikki lukematta.

Tänä vuonna on valmistunut 8 paria sukkia ja yhdet lapaset. Parhaillaankin teen sukkia, mutta tarvitsisin sormikkaat. Esittelen tässä nyt kaiken (neulotun), joten kelatkaa kuvat vaan, ellei muu kiinnosta. :D Yhdet pupusukat tein vielä tämän vuoden puolella, niitä en enää esittele, kun ovat samanlaiset kuin edellisessä postauksessa.

Aloitetaan kaukaisuudesta, eli niistä lapasista. Ne tein ihan omaan tarpeeseen.

Malli: Perus peukalokiilalla. 
Langat: Kaksinkertaisena Rowanspun DK + Tuulen tytär (harmaa) ja KnitPicks Shadow + Drops Alpaca (v.pun.). 
Puikot: 3,5 tai 4 mm.
Menekki: yht. 55 g. 

Enpä mä näiden teosta enää enempiä muista. Käytetty on paljon. Ovat mukavan rouheat.

Sitten niitä sukkia. Taidan laittaa vain kuvat ja speksit ja jos muistan jotain muuta. Näistä suurin osa on mennyt lahjaksi (tai menossa) ja parit itselle.


 Malli: Sybaritic By Hunter Hammersen, maksullinen ohje. 
Lanka: Handmaiden Casbah, väri Amethyst.
Puikot: 2,5 mm.
Menekki: 80 g.

Näistä tykkään kovasti. Lehtikuviot ovat aina kivoja, samoin, jos on jokin juju. Kantapään jälkeiset kavennukset tehtiin kuvion kohdalla, joten rakenne on hiukan erilainen. Nämä menivät lahjaksi.

Malli: Nain, By Hunter Hammersen, kirjasta Silk Road Socks.
Lanka: Uncommon Thread Twist Sock, väri Turbillion.
Menekki: 58 g.
Puikot: 2,5 mm.

Tämän kirjan tilasin jossain vaiheessa, ehkä jo syksyllä, en muista. Sukkien nimi on suomalaisittain aika karmea, mutta näillä mennään. ;) Langan tilasin aikanaan heti, kun näin, mutta väri oli neulottuna kyllä ikävämpi kuin ajattelin. Jotenkin tosi synkkä. Alakuvassa näkyy tuo väritys.


Sitten taas parit lahjasukat.

Malli: Arya, By Heidi Alander, ilmaisohje Ravelryssa. 
Lanka: madelinteosh Twist Sock, väri Oak.
Menekki: 83 g.
Puikot: 2,5 mm.

Näistä tuli kyllä ihanat. Tykkään näistä Heidin malleista, ne ovat selkeitä ja kauniita, mutta kuitenkin mielenkiintoisia. Näissä on todella pitkät varret. Lanka oli ihanaa ja väri aika täydellinen. 


Malli: Granola, By Tin Can Knits, kirjasta Road Trip. 
Lanka: Snail Yarn Ultimate Sock, väri Fields of Gold.
Menekki: 53 g.
Puikot: 2,5 mm.

Olen tehnyt nämä aiemminkin, mutta silloin paksummasta langasta. Ohuemmalla tuli oikeamman kokoiset. Ja keltaisella oikeamman väriset, edelliset olivat vihreät. 


Välipalana neulaisin sitten Nalle-raitasukat, kun en hätäpäissäni muutakaan keksinyt, enkä ehtinyt etsiä malleja. Mikäpä näissä.

Malli: Eipä erityisempää.
Lanka: Nalle harmaa ja Kukkaketo Syreeni.
Menekki: yht. 72 g.
Puikot: 3 mm.

Ja vielä parit sukat veljelle niiden tossujen sijaan, joita en nyt jaksa neuloa.

Malli: Perus. 
Lanka: Seiskaveikka eri väreissä.
Puikot: 3,5 mm.
Menekki: 78 g.

Ja ohuemmat toiset:

Malli: Sama oma lyhytvartinen perus kuin edellä. 
Lanka: Lorna´s Laces Shepherd Sock Multi, väri Pullman. 
Menekki: 46 g.
Puikot: 2,5 mm. 

Lorna´s Laces sukkalanka on aina ollut yksi ihanimmista. Ei sitä taida enää saadakaan. Tämä myös raidoittui kauniisti. 

Siinäpä ne. 

sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Pakko postata, osa 6 (viimeinen)

Vielä kolme sukkaparia ja vuosi on paketissa. Alkusyksystä bongasin söpö pupusukkamallin jostain ja päätin näitä sitten tehdä omille lapsosille ja toisen lapsen tyttöystävälle. 

Malli: Pupusukat, ilmaisohje.
Langat:
1. sukat: Lankava Oy Lykke (valk.), Drops Baby Merino (roosa) ja Rowan Angora Haze (tupsu).
2. sukat: Sublime Organic Merino Wool DK (rusk. ja roosa) Rowan Angora Haze (tupsu).
3. sukat: Drops Lima (valk.=, Sublime Organic Merino Wool DK (roosa) Rowan Angora Haze (tupsu).
Puikot: 3,5 mm.
Menekki: 
1. sukat: 98 g.
2. sukat: 123 g.
3. sukat: 110 g. 


Nämä olivat nopeatekoisia, mitä nyt korvien ja tupsujen näprääminen oli hiukan näpertelyä. Muuten kyseessä on ihan perussukka kuitenkin. 

 Pojalleni tein ruskeat.



Näistä irtosi tupsu heti kättelyssä. Ehkä tosiaan angora ei kuitenkaan ollut paras siihen, kun lanka on niin heikko. Ehkä myös kiinnittäisin tupsut hiukan korkeammalle kuin ohjeessa sanotaan. 


Sitten vielä yhdet valkoiset:


Nämä saivat hyvän vastaanoton kaikilta.


Huh, tässä kaikki tältä vuodelta. Keväälläkään tuskin paljoa ehdin neuloa tai blogata, mutta ehkä sen jälkeen taas vähän enemmän! 

Kiitos, jos joku jaksoi käydä lueskelemassa/katselemassa. 

NEULERIKASTA UUTTA VUOTTA KAIKILLE!

Pakko postata, osa 5

Joululahjaksi tein tänä vuonna viisi paria sukkia, joista tässä esittelen kaksi paria. 

Malli: Oma.
Lanka: Regia Design Line By Arne & Carlos.
Menekki: 53 g.
Puikot: 3 mm.

Samalla mallilla tein aiemminkin sukkia samalle käyttäjälle, jolle sukat kelpaavat aina. 

Kummipojan toivelistalla olivat myös villasukat, joten pitihän se toteuttaa. 

Malli: Hermione´s Everyday Socks, ilmaisohje Ravelryssa.
Lanka: Katia Olé Socks Tribu.
Menekki: 79 g.
Puikot: 2,5 mm. 

Tämä on myös jo aiemmin käytetty, toimiva perussukkamalli. 

To be continued.